Airsoft-Mikkeli ry:n pelisäännöt
§ 1. Pelipaikalle saapuminen
Muovikuula-aseita ei Suomen lain mukaan saa kuljettaa näkyvillä yleisellä paikalla, aselaukku tai vastaava on pakollinen
.
§ 2. Offgame
Offgamella, tai sen välittömässä läheisyydessä, ei ammuta. Jokaisen pelaajan on irrotettava lipas, ammuttava ase tyhjäksi sekä varmistettava aseensa alueelle saapuessaan.
Jos pelialueelta on mahdollista ampua offgame-alueelle, on pelin aikana offgamella käytettävä silmäsuojaimia.
§ 3. Ennen peliä
- Sovitaan ja kerrataan toiminta offgamella.
- Sovitaan pelialueen rajat.
- Sovitaan joukkueet ja jaetaan mahdolliset hihanauhat.
- Sovitaan pelimuoto ja peliaika.
- Sovitaan erikoissäännöt (esimerkiksi mahdollinen uudelleen syntyminen peliin).
§ 4. Pelin aikana
Kun osapuoli on valmis aloittamaan pelin, ilmoittaa se siitä vastapuolelle huutamalla "VALMIS". Kun molemmat puolet ovat valmiita, peli käynnistetään huudolla "PELI KÄY". Peli lopetetaan huudolla "PELI OHI".
Pelialueella on aina oltava silmäsuojaimet päässä. Silmäsuojauksen ottaminen pois pelin aikana pelialueella on ehdottomasti kielletty.
Peli keskeytetään huudolla "PELI SEIS". Kun peli keskeytetään, kaikki pelaajat jäävät paikoilleen odottamaan lisäohjeita. Peli keskeytetään esimerkiksi jos alueella liikkuu henkilö ilman silmäsuojaimia, pelaajan silmäsuojaimet hajoavat, pelaaja loukkaantuu tai tapahtuu muuta turvallisuutta vaarantavaa.
Mahdollisen vaaratilanteen ratkettua, peliä jatketaan "PELI KÄY" -huudolla. Vaihtoehtoisesti peli voidaan lopettaa "PELI OHI" -huudolla.
Jokainen on velvollinen keskeyttämään pelin havaitessaan jotain turvallisuutta vaarantavaa.
Jokaisen on toistettava "PELI KÄY", "PELI SEIS" ja "PELI OHI" huudot.
Fyysinen kontakti, kosketuseliminointia lukuun ottamatta on kiellettyä. Pelaajan varusteita ei saa käsitellä tai ottaa pois ilman lupaa.
§ 5. Eliminoituminen pelistä
Osuma mihin tahansa vartaloon tai varusteisiin eliminoi pelaajan. Vastustajan voi eliminoida airsoft-aseella ampumalla tai koskettamalla kädellä tai turvallisella kumi- tai bofferiaseella.
Osuman saatuaan pelaajan on huudettava "OSUMA" / "OSU", mahdollisesti jäätävä paikoilleen makaamaan kunnes tilanne on ohi, ja sen jälkeen poistuttava offgame-alueelle ase pään päällä tai kädet selkeästi ylhäällä. Oranssin kangas palan, ns. ”raatoliinan” käyttö on suositeltavaa. Osuman tullessa aseeseen, vain ase eliminoituu. Mikäli pelaajalla on mukanaan vara-ase, voi hän jatkaa peliä vara-aseellaan tai puukolla.
Kun pelaaja pääsee koskettamaan vastustajaansa vartaloon kädellä, tai turvallisella lähitaisteluaseella, eliminoituu tämä ilman huutoa ja jää mahdollisesti paikoilleen makaamaan kunnes tilanne on ohi. Pelaaja, joka suorittaa kosketuseliminointia, ilmoittaa siitä sanomalla "puukko" koskettaessaan vastustajaa.
§ 6. Yleiset viritysrajat
Nämä rajoitukset ovat yleisrajoituksia. Yleisrajoitusten lisäksi voidaan määrätä pelipaikka kohtaisia rajoituksia, jos ne katsotaan tarpeelliseksi.
Jokainen viritetyn aseen käyttäjä on itse vastuussa siitä, että käyttää asettaan sen tehojen vaatimalla tavalla. Lähitaistelutiltanteita varten on oltava erillinen matalatehoisempi ase tai ymmärrettävä että, mikäli joudut lähitilanteeseen viritetyllä aseella, et voi välttämättä ampua.
Lähitaistelu-termiä käytetään näissä säännöissä kuvaamaan taistelutapahtumaa jossa ampuminen tapahtuu noin kymmenen metrin etäisyydellä kohteesta. Mitä tehokkaampi ase, sitä tietoisempi on oltava riittävästä etäisyydestä.
Mikäli joku ase ei täytä sille vaadittuja kriteereitä tai ylittää sille asetetut viritysrajat, on kyseisellä aseella pelaaminen kielletty Airsoft-Mikkeli ry:n peleissä. Tulkinnanvaraisissa tapauksissa (esim. mikä ase on tulitukiase ja mikä ei) viimeisen päätöksen tekee pelipaikalla oleva Airsoft-Mikkeli ry:n pelinvetäjä.
CQB-pelipaikoilla viritysraja on kaikilla aseilla 1J (100ms). CQB-rajoissa olevilla aseilla voidaan toimia myös lähititaistelutilanteissa.
Sarjatuliaseiden viritysraja on 1.7J (130ms). Normaali rynnäkkökiväärejä tai konepistooleja mallintavien sähköaseiden viritysraja. Lähitaistelutilanteita (alle 25m) vältettävä, varsinkin sarjatulella.
Tulitukiaseiden viritysraja 2J (141ms). Tämä lähtöraja koskee ainoastaan asemalleja jotka mallintavat oikeita tulitukiaseita, eli pääsääntöisesti konekivääreitä. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi M60, RPK, PKM, M249, Stoner jne. Esimerkiksi M4 rumpulippaalla ei ole tulitukiase.Tulitukiaseilla EI saa ampua lähitaistelutilanteissa (alle 25m) ja pidettävä muutenkin huoli riittävästä etäisyydestä kohteeseen.
Puoliautomaattisille aseille viritysraja on 2.25J (150ms). Puoliautomaattinen ase ampuu yhden kuulan per liipasinveto. Mikäli aseessa on alunperin myös sarjatuliominaisuus, tulee se ottaa pois käytöstä joko mekaanisesti tai sähköisesti siten, että ase ei voi vahingossa tai epähuomiossa mennä sarjatulelle. Puoliautomaattisilla aseilla EI saa ampua lähitaistelutilanteissa (alle 25m) ja pidettävä muutenkin huoli riittävästä etäisyydestä kohteeseen.
Kertatulta ampuville aseille viritysraja on 3J (172ms). Esimerkiksi jousiviritteiset kiväärit. Kertatulta ampuva ase on joka laukauksen jälkeen viritettävä uudestaan ampumakuntoon. Kertatoimisilla aseilla EI saa ampua lähitaistelutilanteissa (alle 25m) ja pidettävä muutenkin huoli riittävästä etäisyydestä kohteeseen.
Aseiden tulee sopia tehorajoihin .20g kuulalla mitattuna
§ 7. Yleisiä sääntöjä
Peleissä ja pelialueella noudatetaan aina Suomen lakeja ja säädöksiä. Pelialueilla ei roskata ja omat jäljet siivotaan.
Oikeat tuliaseet ovat ehdottomasti kielletty pelipaikalla.
§ 8. Suojaimet
Vain harrastukseen tarkoitetut ja varmasti kestävät suojalasit hyväksytään. Suojalasien on kestettävä 3.5 joulen osuma lähietäisyydeltä ammuttuna.
Airsoft-Mikkeli Ry suosittelee kokomaskia tai hihnalla kiinnittyviä silmäsuojaimia, sekä hammassuojaa.
Hyväksyttyjä silmäsuojaimia ovat muun muassa:
- Paintballmaskit ja -lasit
- Verkkomaskit ja -lasit
- Taktiset suojalasit (esim. Bolle ja ESS)
- Wiley X- ja Guarder-suojalasit
Jos olet epävarma suojaimistasi, niin voit varmistaa asian yhdistyksen toimihenkilöiltä.
Epävarmoissa tilanteissa pelinjohto voi suorittaa ampumistestauksen suojalaseille varmistaakseen niiden kestävyyden. Testissä mahdollisesti vaurioitavia laseja ei korvata.
§ 9. Päihteet
Päihteiden käyttö peleissä on kielletty.
§ 10. Vastuu
Jokainen pelaaja on itse vastuussa varusteistaan ja itsestään. Kuitenkin jos joku harrastuksen luonteeseen kuulumattomalla tavalla ja tahallaan aiheuttaa vahinkoa toiselle tai hänen varusteilleen, on vahingot korvattava. Alaikäisen pelaajan huoltajilla on täysi vastuu huollettavistaan Airsoft-Mikkeli Ry:n peleissä.
§ 11. Turvallinen pelaaminen aseella
Sokkona ampuminen on kielletty. Kulmien tai suojien taakse ei saa ampua ilman, että näkee mihin ampuu. Päätä pienemmistä rei'istä saa ampua vain, jos ampuja on reippaasti irti reiästä (piippu ei ylety reikään).
§ 12. Muut varusteet ja pelikohtaiset säännöt
Muiden varusteiden ja esimerkiksi lääkintämiesten käytöstä on sovittava ennen peliä. Muita varusteita voivat olla esimerkiksi: kilvet, kranaatit, miinat tai muut vastaavat varusteet, jotka voivat vaikuttaa peliin.
Alla yleisimmät varuste- ja pelikohtaiset säännöt (huom! kuten yllä mainittu oletuksena nämä säännöt eivät ole käytössä - niistä on sovittava aina ennen peliä):
§ 13 Vastuussa oleva pelinvetäjä voi tehdä päivä/pelikierros kohtaisia muutoksia sääntöihin tarpeen vaatiessa. Esimerkiksi sisäpeleissä on yleensä voimassa kertatulisääntö, eli aseilla ei saa ampua sarjatulella.
Kranaattisääntö
Rakennuksia, katettuja bunkkereita ja muita rakennelmia (ei kuitenkaan juoksuhautoja) pystyy tyhjentämään kranaatilla. Pelaajan on selkeästi kosketettava/läimäytettävä rakennelmaa jonka haluaa tyhjentää kranaatilla ja huudettava samalla äänekkäästi "KRANAATTI!". Kaikki rakennelman sisällä samassa huoneessa (edes osittain) olevat eliminoituvat. Kranaatti ei vaikuta rakennelman ulkopuolella oleviin.
Savu/kuulia ampuvat kranaatit
Savukranaattien, kuulia ampuvien kranaattien ja vastaavien käyttöön on aina kysyttävä lupa pelinvetäjältä ennen peliä. Tästä huolimatta heittäjä vastaa seuraavista asioista:
-Vastuu on aina heittäjällä.
-Ei saa heittää kuivaan heinikkoon tai vastaavaan paikkaan, joka voisi aiheuttaa palovaaran. Palovaroitusten voimassa ollessa on pyroteknisten kranaattien käyttö kiellettyä.
-Ei saa heittää päin toista pelaajaa
-Heittäjä vastaa kranaateista jääneiden roskien siivouksesta
Lääkintämiessääntö
Lääkintämiehet valitaan ennen pelin alkua. Mikäli pelaaja saa osuman, eliminoitumisen sijaan pelaaja haavoittuu ja lääkintämies kykenee palauttamaan pelaajan peliin. Parantaminen tapahtuu koskettamalla haavoittunutta pelaajaa ja laskemalla hitaasti 10. Tämän jälkeen lääkintämies ilmoittaa että pelaaja on parannettu ja hän voi jatkaa peliä. Lääkintämies pystyy parantamaan ainoastaan pelaajan saaman ensimmäisen osuman - mikäli jo kertaalleen parannettu pelaaja saa uudelleen osuman, eliminoituu hän normaalisti. Lääkintämies pystyy ainoastaan parantamaan muita pelaajia, ei itseään.
HERRASMIESSÄÄNNÖT
- Pyrittävä ampumaan muualle kuin arkaan paikkaan.
- Sarjankäyttö pidettävä kohtuullisena lähietäisyyksillä.
- Pyrittävä käyttämään tehottomampaa asetta lähietäisyyksillä.
- Vastapuolen kunnioittaminen pelissä, osumat myönnetään rehellisesti.
- Järjen käyttö pelitilanteissa ja muiden pelaajien huomioiminen.
- Pudonneet pelaajat eivät puhu - ethän paljasta vihollisen sijaintia tai neuvo omia tiimikavereita, mikäli olet eliminoitunut.

Airsoft-Mikkeli Ry'n tarkoitus on
edistää airsoft harrastusta mikkelin alueella,
järjestää tapahtumia ja elämyksiä,
sekä ohjata toimintaa turvallisesti ja vastuullisesti.